Recafa

Välimeren kalaherkut kuuluvat Eurooppa-päivän ruokapöytään

Ruokatrendit vaihtuvat, mutta paljon kalaa sisältävä Välimeren ruokavalio pysyy muodissa vuosikymmenestä toiseen. Eikä ihme: lukuisissa tutkimuksissa on havaittu ruokavalion olevan yhteydessä parempaan sydänterveyteen ja pienempään muistisairaus-, aivohalvaus- ja masennusriskiin. Eurooppa-päivän kunniaksi kokosimme parhaat välimerelliset kalaherkut.

Välimeren ruokavaliosta puhuttaessa tarkoitetaan yleisimmin Italian ja Kreikan alueiden tuoreisiin raaka-aineisiin ja hyviin rasvoihin perustuvia ruokailutottumuksia. Jokainen alueella matkustanut ja merenantimensa suoraan paikalliselta kalastajalta valitsemaan päässyt tietää, että kala on yksi välimerellisen ruokavalion kulmakivistä.

Kalaisa ruokavalio tekee hyvää
Kalaa syödään Välimeren maissa säännöllisesti ja usein, kahdesta kolmeen kertaan viikossa. Kalan lisäksi perinteiseen välimerelliseen ruokavalioon kuuluu oliiviöljyä ja runsaasti kasviksia, täysjyväviljaa, palkokasveja, pähkinöitä, siemeniä ja vaaleaa lihaa.

Kalaisa ruokavalio tekee tutkitusti hyvää koko keholle. Kalan sisältämät omega-3-rasvahapot voitelevat soluja ja ehkäisevät tulehduksia. Kalan nauttiminen osana monipuolista ruokavaliota alentaa riskiä sairastua esimerkiksi sydäntauteihin ja moniin tulehdusperäisiin rappeutumissairauksiin.

Kalasta saa myös hyvälaatuisia pehmeitä rasvoja sekä paljon proteiinia ja D-vitamiinia. Erityisen hyväksi kalansyönti on aivoille: seurantatutkimuksissa kalan säännöllisellä syömisellä on havaittu yhteys pienempään muistisairausriskiin.

Kala yhdistää Euroopan ruokakulttuureja
Välimeren ruokavalion terveyshyödyt ovat laajat ja runsaasti tutkitut: minkään muun yksittäisen ruokavalion eduista ei ole yhtä laajaa tutkimusnäyttöä. Perinteinen kalaisa Välimeren ruokavalio on tutkimuksissa yhdistetty jopa pienempään kokonaiskuolleisuuteen.

Suomessa Välimeren ruokavalion rinnalle on viime vuosina nostettu Itämeren ruokavaliota, joka perustuu kotimaisiin lähituotteisiin, marjoihin, juureksiin, kalaan, viljoihin ja rasvattomiin maitotuotteisiin. Ruokavalioita yhdistävänä raaka-aineena toimii kala. Runsas kalansyönti on nähty molempien ruokavalioiden terveysvaikutusten taustalla.

Kala yhdistää eurooppalaisia ruokatottumuksia myös laajemmin. Se on osa kaikkien Euroopan kansojen ruokavaliota, vain kalalaji ja valmistusmenetelmät vaihtelevat ruokakulttuurista toiseen.

Kala kuuluukin itseisarvoisesti myös tänään 9.5. vietettävän Eurooppa-päivän ruokapöytään. Mikäpä olisikaan parempi tapa juhlistaa Euroopan kansojen yhtenäisyyden päivää kuin pieni ruokalaina Välimereltä – kreikkalainen kalakeitto, Välimeren siika tai silakat boquerones?

Reseptit
Välimeren siikaa
2-4 kpl siikafileetä (nahaton ja ruodoton filee, noin 150 g/ ruokailija)

hienoa merisuolaa

mustapippuria myllystä

2 kevätsipulin vartta

1 punainen paprika

2 luumutomaattia

1 dl kalamata-oliiveja

4 oksaa tuoretta timjamia

sitruunan mehua

oliiviöljyä

Pese vihannekset ja leikkaa ne suupaloiksi. Leikkaa oliivit puoliksi. Levittele vihannekset ja oliivit uunivuokaan ja mausta oliiviöljyllä suolalla ja pippurilla. Laita timjaminoksia päällimmäiseksi. Paahda vihanneksia 180 °C-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.

Asettele kalafileet paahdettujen vihannesten päälle. Mausta kalan pinta sitruunan mehulla, suolalla ja pippurilla. Kypsennä siikaa vihannespedillä 180 °C-asteisessa uunissa noin 5 minuuttia. Valmista kastike sekoittamalla 0,5 dl oliiviöljyä ja sitruunan mehua, mausteiksi suolaa ja pippuria. Tarjoile siian lisukkeena oliiviöljykastiketta ja esimerkiksi keitettyjä linssejä.

 

Kreikkalainen kalakeitto

2 rkl                  oliiviöljyä

1                        keltasipuli

2                        varsisellerin vartta

2                        valkosipulin kynttä

1 prk                 luumutomaattia (kuorittuna säilykkeenä)

8                        kiinteämaltoista perunaa

2                        laakerinlehteä

1 l                      lämmintä kasvislientä tai kalalientä

hienoa merisuolaa

mustapippuria myllystä

300 g                kirjolohta (nahatonta ja ruodotonta fileetä)

300 g                siikaa (nahatonta ja ruodotonta fileetä)

puolikkaan sitruunan mehu

kourallinen lehtipersiljaa (tai tuoretta tilliä)

Silakat boquerones eli espanjalaiset kalatapakset silakasta

500 g silakkafileitä

1,5 rkl hienoa merisuolaa

2 dl sitruunamehua

2 dl oliiviöljyä

lehtipersiljaa

(2 rkl limemehua ja yhden limen raastettu kuori)

kivettömiä vihreitä oliiveja viipaloituna

Espanjalaiset kalatapakset onnistuvat erinomaisesti myös kotoisesta silakasta. Raastettu limen kuori ja tujaus limemehua antavat annokselle lisää luonnetta, mutta ei ole välttämätöntä.

Poista silakkafileistä nahka ja mausta suolalla. Nahka lähtee fileestä helpolla sormin vetäisemällä. Lisää joukkoon sitruunanmehu ja anna marinoitua hetken, kunnes fileiden pinta on muuttunut vaaleaksi.

Valuta ylimääräinen mehu pois ja aseta fileet laakeaan astiaan. Kaada fileiden päälle oliiviöljyä niin että ne peittyvät kokonaan. Peitä kelmulla ja anna maustua kylmässä, mielellään yön yli.

Ota tarjottava määrä huoneenlämpöön. Viimeistele hienonnetulla persiljalla ja mustapippurilla. Koristele vihreillä oliiveilla. Tarjoa rapean ja laadukkaan juureen leivotun leivän kera.


banner_mirka

Kujalantila_Banneri_140x250 (002)