Recafa

Nordic Business Forumissa herkuteltiin muun muassa paahdetuilla sirkoilla

Fazer yllätti Nordic Business Forumin vieraat tarjoamalla paahdettuja sirkkoja. Nyt kun hyönteisten kasvattaminen ja myyminen elintarvikkeena sallitaan myos Suomessa, Fazer on mielenkiinnolla mukana seuraamassa kehitystä.


Vuosittain järjestetty kaksipaivainen liike-elämän konferenssi, Nordic Business Forum, oli 2.–3.10.2017 Helsingin Messukeskuksessa. Fazer Food Services vastasi tilaisuuden ruokatarjoiluista. Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi herkullisen ruoan suunnittelussa olivat vahvasti teemoina
kotimaisuus, suomalaiset raaka-aineet, sesonginmukaisuus sekä vastuullinen ruoka. Tarjolla oli muun muassa suomalaisia järvikaloja ja hirveä, villiyrttejä, sesonginmukaisia kasviksia ja kotimaisia marjoja. Ensimmäisenä päivänä tarjolla oli särki-haukimureketta, jonka reseptin laatinut Jyrki Sukula tuli itse valmistamaan. Toisena päivänä lounaan pääraaka-aineena oli nyhtoherne.

”Ymparistoystavallisyys otettiin kaikessa huomioon. Esimerkiksi lounaat tarjoiltiin trendikkaasti annoskulhoissa, mikä buffettarjoiluun verrattuna pienentää huomattavasti biohävikkiä”, kertoo Messukeskuksen ravintolatoimen päällikkö Eija Kinnunen Fazer Food Servicesilta ja jatkaa: ”Ensimmäisen päivän tauoilla meillä oli vieraille yllätys: tarjosimme paahdettuja sirkkoja!” Paahdettuja sirkkoja oli tarjolla kahdella tauolla sekä VIPillassa. First Loungen tarjoiluista vastasi olympiakultaa voittanut
huippukokkien joukkue Fazer Culinary Team, ja odotettavissa oli sirkkoja exclusive-tyyliin tummalla suklaalla, Rocky roadin muodossa.

Suomi muuttaa Euroopan unionin uuselintarvikeasetuksen tulkintaa siten, että hyonteisten kasvattaminen ja myyminen elintarvikkeena sallitaan myos Suomessa.
”Olemme uteliaasti mukana seuraamassa kehitysta ja kuulostelemassa asiakkaiden odotuksia”, kertoo Fazer Food Servicesin tuotekehitys- ja gastronomia johtaja Marianne Nordblom. Nordic Business Forumissa tarjotut sirkat tulivat Espoon Otaniemesta. ”Fazer haluaa luoda merkityksellisia ruokakokemuksia, jotka
puhuttelevat ja tuovat iloa ja hyvinvointia elämään. Haluamme olla keskustelun avaajia tulevaisuuden ruokaan liittyen, tästä esimerkkinä muun muassa Fazer Leipomoiden 415 000 katsomiskertaan sosiaalisessa mediassa yltänyt hyönteisruokavideo, jossa vapaaehtoiset maistelivat hyönteisistä valmistettuja leipomotuotteita.
Fazer Leipomot tutkivat avoimesti uusien innovaatioiden tuomia mahdollisuuksia. Hyönteisproteiini on uusi mahdollinen proteiinin lahde tulevaisuudessa.”

Katso Fazer Leipomoiden hyönteisruokavideo:
https://www.youtube.com/watch?v=hoYjanYoOtA

#nbforum2017 #hyönteisruoka #fazerfoodservices


banner_mirka

Kujalantila_Banneri_140x250 (002)