Recafa

Kaloillakin on ”satokaudet” – lataa ilmainen kalenteri!

Monella on käytössään satokausikalenteri, jotta kaupan hedelmä- ja vihannesosastolla voi tehdä parempia valintoja. Samanlaisia kausia on myös pyydetyllä kalalla: eri kalalajeilla on omat sesonkinsa, jolloin niitä saa varmemmin tuoreena.

– Keskitalven madeaika tai rapukauden alkaminen heinäkuussa ovat sellaisia juttuja, jotka moni tietää, mutta muiden kalojen suhteen sesongeista ei olla yhtä tietoisia, Pro Kala ry:n toiminnanjohtaja Katriina Partanen kertoo.
Jos mielessä on vaikka haukipyöryköiden tekeminen, ei keskikesällä pidä yllättyä, mikäli kalatiskiltä ei kyseistä petokalaa löydy. Siikaa puolestaan voi hyvinkin olla tarjolla silloin, mutta näin alkuvuodesta sen sesonki ei ole käynnissä. Toki rajoitetusti useimpia kalalajeja on saatavissa myös varsinaisen sesongin ulkopuolella.
– Kuluttajat ovat erittäin ympäristötietoisia, ja kausiruoan syöminen, oli kyse sitten kalasta tai kasviksista, on ympäristön kannalta fiksu teko, Partanen kannustaa.

Samalla se tuottaa vähemmän pettymyksiä kauppareissulla: sesongin aikaan kalaa on helpommin saatavilla ja ostoksia voi suunnitella paremmin etukäteen.

– Kalan syöminen on paitsi oman terveyden vaalimista myös ekoteko. Kalastus on tehokkaimpia tapoja poistaa vesistöistä ravinteita. Kotimainen kala on ympäristöystävällisimpiä proteiininlähteitä, Partanen kertoo.
Pro Kala ry on julkaissut sivuillaan ilmaiseksi ladattavan pyydetyn kalan sesonkikalenterin. Kalenterin voi tulostaa ja kiinnittää vaikkapa jääkaapin oveen. Siitä näkee yhdellä silmäyksellä, mitkä kalalajit ovat missäkin kuussa sesongissa.

– Sen avulla aterioiden ja kauppareissujen suunnittelu käy helpommin, Partanen sanoo.
Hän lisää, että kalenterissa on nimenomaan pyydetyn kalan sesongit.

– Kasvatettua kalaa on tarjolla ympäri vuoden, ja erilaisia kalajalosteita saa myös sesongeista riippumatta, Partanen muistuttaa.

Löydät kalenterin Pro Kalan verkkosivuilta osoitteesta www.prokala.fi