Recafa

Hallitus purkanut ja perannut normeja: ravintolat ja kaupat kiittävät, ay-liike ja luontoväki haukkuvat

Alkoholiuudistus ja liikkeiden aukiolovapautus hallituskauden suurimpia norminpurkuja. Kooste tuloksista on vastikään toimitettu keskeisille ministerereille.

Hallituksen kärkihankkeisiin kuuluva norminpurku on johtanut satojen säädösten perkaamiseen ja sujuvoittamiseen keväällä päättyvän vaalikauden aikana. Norminpurulla on ollut määrä päästä eroon maata ja talouselämää kangistavista liioista normeista, luvista ja säädöksistä. Kooste tuloksista on vastikään toimitettu keskeisille ministerereille.

Hankkeen toimeenpanoryhmän puheenjohtaja, valtiosihteeri Jari Partanen kiittelee tuloksia, joita on kaikkien ministeriöiden yhteistoiminnalla saatu aikaan.

– Olemme helpottaneet yritystoimintaa ja työllistämisen edellytyksiä ja näillä toimilla olemme tätä saaneet aikaiseksi hyvää talouskasvua. Meillä on ollut 200-300 toimintapapojen uudistamista koskevaa hanketta pöydällämme, Partanen paaluttaa tulokset.

Elinkeinoelämä suitsuttaakin tuloksia. Luontoväki ja työntekijöitä edustava ammattiyhdistysliike taas arvostelevat tehtyjä toimia. Väliotsikoihin on laitettu kunkin lausujan antama kouluarvosana (4-10) norminpurusta.

Kaupan liitto: 8+

– Normien purku on sujunut oikein hyvin ja ollut kannatettava hanke kokonaisuudessaan. Myös kaupan näkökulmasta on saatu positiivisia ratkaisuja aikaan, sanoo Kaupan liiton uusi toimitusjohtaja Mari Kiviniemi.

Kiviniemen mukaan ykkösasia normien puruista on ilman muuta aukioloaikojen vapautus, joka on tuntunut myönteisesti kaupan alalla.

– Myös alkoholilainsäädännössä on lisätty kilpailua, ja samoin maankäyttö- ja rakennuslakia on joustavoitettu.

Seuraavallekin hallitukselle piisaa Kiviniemen mukaan työsarkaa normien perkaamisessa.

– Kaupan näkökulmasta ykkösenä on apteekkimonopolin purku ja ylipäätään lupakäytäntöjen joustavoitusta Suomessa kaivataan.

SAK: 5

Johtaja Annika Rönni-Sällinen SAK:sta ei silittele hallitusta norminpurusta.

– Eipä se nyt erityisen hyviä arvosanoja meiltä saa. Normien purkua on tehty siten, että se pääosin hyödyttää suuria yrityksiä, harvemmin heikommassa asemassa olevia tai yhteiskuntaa kokonaisuudessaan, Rönni-Sällinen tiivistää.

Rönni-Sällisen mielestä esimerkiksi kaupan aukiolon vapautus vain lisäsi epämukavia ja kuormittavia työaikoja eli vuorotyötä ja yötyötä.

– Myös osa-aikatyö on lisääntynyt eli ihmisten mahdollisuudet tulla toimeen työllään ovat heikentyneet.

– Toisaalta norminpurkua käytetään perusteena esimerkiksi työntekijöiden suojelussa. Eli kun halutaan heikentää työntekijöiden suojelua, niin puhutaan norminpurusta. Työttömien osalta aktiivimalli on päinvastoin lisännyt byrokratiaa, eikä suinkaan vähentänyt sitä. Rönni-Sällinen huomauttaa.

Rönni-Sällinen toivookin, ettei seuraava hallitus aseta mitään erityisiä tavoitteita normien purulle, vaan keskittyy laatimaan hyvää sääntelyä.

Matkailu- ja ravintola-ala: 9

Matkailu- ja ravintola-alalle merkittävää on vuoden alusta voimaan tullut alkoholilainsäädännön kokonaisuudistus.

– Hallitus teki tässä hyvää työtä. Alkoholiuudistus on ylivoimaisesti suurin norminpurku meidän alalla. Se purki turhaa anniskelusäännöstelyä tosi hyvin. Kankeasta ajasta siirryttiin tähän päivään, sanoo toimitusjohtaja Timo LappiMatkailu- ja Ravintolapalvelut MaRasta.

Lapin mukaan virkamiestenkin asenteet alaa kohtaan muuttuivat samalla suopeiksi.

– Vikojen etsinnästä siirryttiin neuvovaan ja konsultoivaan otteeseen. Riitoja oli aiemmin vireillä jatkuvasti, nyt ei yhtään, Lappi summaa muutoksen.

Mutta korjattavaa piisaa. Nyt kapuloita rattaisiin nakkelee Euroopan unioni.

– EU:sta tulee jatkuvasti erittäin hankalaa lainsäädäntöä meille. Mitä Suomi on tehnyt hyvää, niin EU on puolestaan tuonut rutkasti lisää hallinnollista taakkaa, kustannuksia ja sääntelyä, esimerkiksi matkapakettilainsäädännön, Lappi huomauttaa.

Seuraava hallitus saisi Lapin mielestä pistää kuriin ns. ammattivalittajat, joiden takia hankkeiden toteutus voi myöhentyä seitsemänkin vuotta.

– Valitusoikeutta tulisi nykyisestä rajoittaa siten, että vain asianosaiset saisivat valittaa, Lappi ehdottaa.

Luontoväki: 6

Ympäristöjuristi Pasi Kallio Suomen luonnonsuojeluliitosta antaa hallitukselle tasan kuutosen norminpurusta.

– Emme ole ollenkaan tyytyväisiä, ei näytä hyvältä. Muutoksia on tehty tosi paljon rakenteisiin ja menettelyihin, mutta hyvin vähän ympäristöä parantavaa on tullut tilalle.

Kallion mukaan esimerkiksi valittamismahdollisuutta on hankaloitettu ja valitusmaksut ovat tuplaantuneet jo satasiin. Terveisiä seuraavalle hallitukselle ei tarvitse hetkeäkään pähkiä.

– Keskittykää parantamaan ympäristölainsäädäntöä, ei enää heikentämään sitä.

Yrittäjät: 8 ½

Lakiasioiden päällikkö Tiina Toivonen Suomen Yrittäjistä kiittelee hallitusta. Normitalkoiden vauhti on vain kiihtynyt vaalikauden loppupuoliskolla.

–Ilolla olemme seuranneet ja olleet mukana. Omia ehdotuksiakin on menossa läpi, Toivonen sanoo.

Esimerkkinä hän mainitsee työllistämistä helpottavan lain, paljon kiistelyä herättäneen, ns. irtisanomislain etenemisen ja voimaantulon ensi kesänä. Iso kevennys on myös ympäristöllisiin lupiin ulotettava yhden luukun periaate. Ympäristölupien lupavelvollisuuksia on muutenkin purettu ja olennaista yrittämiselle on myös se, että osakeyhtiöiden perustamista helpotetaan.

– Meillä on vahva usko siihen, että päätetyillä toimilla yrityksen kustannukset laskevat, toiminta järkevöityy ja hallinnollinen taakka kevenee.

Mutta nämä ovat vasta hyvä startti. Seuraavan hallituksen pitää Toivosen mielestä asettaa norminpuruille kunnolliset tavoitteet, nyt niitä ei ollut. Normeja vain purettiin ja säädöksiä sujuvoitettiin ilman selkeää maalia. Yrittäjillä on asettaa oma tavoite seuraavalle hallitukselle.

– Yritysten sääntelystä aiheutuvia kustannuksia pitää saada alas 25 prosenttia.

Sitä kohden päästään muun muassa nostamalla yritysten tilintarkastusrajoja selvästi nykyisestä ja työaikalain kokonaisuudistuksella.

– Sunnuntaityön lisät joutaa poistaa. Myös paikallinen sopiminen pitäisi taata kaikille yrityksille.

MTK: 8

Elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitosta MTK:sta sanoo, että hallituksen norminpurussa on saavutettu ”hyvä alku” monillakin sektoreilla.

– Lupabyrokratiaa on kevennetty ja lupia korvattu ilmoitusmenettelyllä.

Esimerkkeinä hän mainitsee tienvarsimainonnan vapauttamisen ja maisematyöluvan poiston.

Seuraavaa hallitusta Mäki-Hakola evästää viljelijöiden toiveella saada kohtuullistettua niin kotimaista kuin EU-byrokratiaakin.

Professori: 8

Lainsäädäntötutkimuksen professori Anssi Keinänen Itä-Suomen yliopistosta muistutttaa, ettei lakien sujuvoittaminen ja perkaaminen ole mikään uusia asia. Niin on tehty iät ajat, kun voimassaolevaa lainsäädäntöä on trimmattu vastaamaan paremmin uusia vaateita. Silti hallitus ansaitsee kehut Keinäseltä.

– Nyt lakien sujuvoittamista on lähdetty tekemään aiempaa systemaattisemmin ja siihen kiinnitetään huomiota.

Itä-Suomen yliopisto on äskettäin alkanut selvittää, kuinka norminpurku on sujunut kuluneen neljän vuoden aikana. Raportti valmistuu ensi syksynä.

Lue lisää:

Hallitus purkaa normeja, vauhti jakaa mielipiteet: ”Edennyt erittäin hyvin” tai ”Painakaa jarrua”